Ladataan Tapahtumat
la 18.12.2021
klo 19:00
Osta lippu

ANTTI KETONEN LÄHTEE TUNNELMALLISELLE JOULUKONSERTTIKIERTUEELLE

Upeasta tulkinnastaan tunnettu Antti Ketonen lähtee joulukuun alussa joulukonserttikiertueelle. Espoon Sellosalista perjantaina 3. joulukuuta käynnistyvä konserttikiertue vie soolourallaan suursuosioon nousseen Ketosen konserttisaleihin.

-Ihanaa päästä joulukiertueelle konserttisaleihin. Näissä tunnelmallisissa joulukonserteissa kuullaan uudelleen sovitettuja versiota joulun klassikoista, sekä Olisitpa sylissäni -albumin toivotuimpia kappaleita. Lämpimästi tervetuloa konsertteihin, Antti Ketonen.

Suomen suosituimpiin mieslaulajiin lukeutuva Antti Ketonen valmistelee parhaillaan uutta albumiaan. Tulevalta levyltä on julkaistu kappaleet Jos sua ei huomenna ois, Me mennään tän läpi, Tähän matkaan tarvitaan kaksi sekä Maa joka kantaa. Debyyttialbumi Olisitpa sylissäni julkaistiin toukokuussa 2019.  Albumin nimikkolaulu oli vuoden 2018 soitetuin kappale radioissa ja albumi ylitti kultalevyrajan elokuussa 2019.

Liput 35,00€
Kesto 70 min, ei väliaikaa.

www.warnermusiclive.fi/anttiketonen

 

X