
klo 14:00
Muistatko Ballet Mikkelin 30 vuotta sitten?
Ballet Mikkelin ensimmäinen esitys oli 21.10.1995 – 30 vuotta sitten. Syksyisiä balettijuhlia järjestettiin vuosina 1995-2013. Balettiesityksiä oli 19 vuoden aikana yhteensä 165 ja niissä katsojia yli 66 000. Vuosien aikana Mikaelissa nähtiin 16 eri täyspitkää balettia, lyhytbaletteja ja gaalailtoja. Esiintyjinä oli joka vuosi maailmankuuluja solisteja.
Balettijuhlat teki aikoinaan kaksi taltiointia Mikaelin balettiesityksistä. Ensimmäisessä taltioinnissa on katkelmia vuoden 1995 ensimmäisestä baletti-illasta, mukana on myös prima ballerina assolutan, Maija Plisetskajan, esittämä Kuoleva Joutsen.
Toisen videoinnin tuotti Savcor Ballet vuonna 2008 ClassicLiven maailmanlaajuiseen nettijakeluun. Mikkelin Ammattikorkeakoulu kuvasi esityksen. Baletti oli Romeo ja Julia, jonka näemme nyt ilmaisesityksenä Mikaelin Kamarimusiikkisalissa.
Esiintyjinä: Imperial Russian Ballet, Novaja Oopperan orkesteri
Solisteina: Anastasia ja Denis Matvienko.
Romeon ja Julian hienosti onnistuneet kolmiulotteiset lavasteet teetimme Mikaelia varten Ukrainan Lvivissä kuuluisan lavastemestarin Jevgeni Lysikin piirustusten mukaan. Koska Lvivin teatterissa on suunnilleen saman kokoinen näyttämö kuin Mikaelissa, pystyttiin saamaan hyvin istuvat lavasteet. On vaikea uskoa, että kaikki baletin kohtaukset tapahtuvat Mikaelin pienellä näyttämöllä eikä Capulettien linnassa Veronassa. Käsin maalatut lavasteverhot luovat täydellisen illuusion.
Mikaeli haluaa muistuttaa mikkeliläisiä siitä, kuinka upea konserttitalo meillä on ja mihin kaikkeen Konserttitalo Mikaeli pystyy. Kiitos kuuluu paljolti niille, jotka talon saivat yli 30 vuotta sitten aikaan.
Näytämme molemmat videotaltioinnit Konserttitalo Mikaelin Kamarimusiikkisalissa sunnuntaina 26.10.2025. Esitys alkaa kello 14.00 ja kestää noin 2,5 tuntia. Esityksessä on väliaika.
HUOM! Tilaisuuteen on vapaa pääsy, mutta ennakkoilmoittautuminen vaaditaan.
Otamme ilmoittautumisia vastaan perjantaihin 24.10. klo 12 saakka.
Paikkoja on rajoitettu määrä ja ne varataan ilmoittautumisjärjestyksessä.
Ilmoittaudu osoitteeseen info@mikaeli.fi
Laitathan viestin otsikoksi esim. Ballet Mikkeli 26.10. ja viestiin tiedot montako lippua varaat, nimi ja puhelinnumero.
Tervetuloa!