Loading Events
  • This event has passed.
pe 28.02.2025
klo 19:00

Tapahtuma on valitettavasti peruttu. Liput voi palauttaa osoitteessa https://web.lippu.fi/palautus 14.3.2025 mennessä. Mikäli toimitustavaksi on valittu Lippu.Pass, tulee palautukset hakea sovelluksen kautta.

———————————————————-

Heikki Hela tunnetaan muun muassa legendaarisen Kummeli-ryhmän jäsenenä. Hänen laulajauransa alkoi 1980-luvulla ja tunnetuimpina kappaleina ovat Uneton yö -megahitin lisäksi myös Kaikista kaikkein, Naisen hymy, Optimistinen, Sortunut ääni ja Hillitön hopeinen kuu. Vuonna 1994 Hela palkittiin Emma-gaalassa Miessolisti-tulokkaana. Hela on uransa aikana julkaissut yhteensä viisi albumia sekä lukuisia single-lohkaisuja.

Lukuisten elokuvaroolien ja teatterivierailujen lisäksi Helaa on nähty viime vuosina myös television puolella Nelosen uudessa kotimaisessa menestyssarjassa Kontio & Parmas.

”Kaikista kaikkein” 30v. -juhlakonsertit

Heikki Helan debyyttialbumin Kaikista kaikkein julkaisusta tulee syksyllä kuluneeksi 30 vuotta. Hela juhlistaa tapausta kokoamalla alkuperäisen tekijäkaartin yhteen soittamaan levyn kappaleet livenä yleisön edessä. Lavalle nousevat Helan lisäksi Kummelistakin tutut Timo Kahilainen (Koskettimet) sekä ns. Porkkanakomppi, eli Jarmo Nikku (kitara), Harri Rantanen (basso) ja Anssi Nykänen (rummut).

Konsertin kesto noin 2h sisältäen väliajan

Liput
ennakkolippu 29,50 €
ovelta 34,50 €

Tilaa uutiskirje
X