Ladataan Tapahtumat
su 09.04.2023
klo 19:00
Osta lippu Tilaa väliaikatarjoilu

Suositun Elämäni biisi -ohjelman uutena solistina viime syksystä hurmannut JP Leppäluoto lähtee maaliskuussa kaksitoista konserttia käsittävälle Jäävuoria-kiertueelle. Rovaniemen Korundista perjantaina 10. maaliskuuta käynnistyvä kiertue päättyy Kouvolan Kuusankoskitaloon sunnuntaina 30. huhtikuuta.

– Piilevää pimeää ja Jäävuoria -soololevyjeni biisit pääsevät vihdoinkin omalle kiertueelle soimaan niin isosti ja täytenä, kuin ne on tarkoitettukin! Kiertueella tullaan kuulemaan myös jotain vanhaa ja jotain todella uutta… Toistaiseksi olen päässyt vain hieman raapaisemaan pintaa näiden biisien kanssa muutamilla viime kesän festivaalikeikoilla, ja tuntuu todella upealta omistaa näille kokonaisia iltoja ympäri Suomen!, JP Leppäluoto kertoo.

Kiertueella karismaattista JP Leppäluotoa säestää hänen uusi bändinsä, jossa soittavat Leppäluodon kanssa biisejä kirjoittanut kitaristi Samuli Erkkilä, rumpalit Juuso Raatikainen (Swallow The Sun) ja Antti Karihtala (Charon), basisti Milla Heinonen (Harmaja) sekä kosketinsoittaja Okke Komulainen (Elastinen). Taitava kokoonpano on askel rokimpaan ja sähköisempään suuntaan, akustista tunnelmointia unohtamatta. JP Leppäluodon mukaan kappaleet soivat nyt isommin ja komeammin, herkemmin ja kauniimmin kuin koskaan.

Muun muassa Raskasta Joulua -kokoonpanosta tunnettu JP Leppäluoto on julkaissut kaksi sooloalbumia. Vuoden 2020 Piilevää pimeää debytoi Suomen virallisen albumislistan ykkösenä ja viime vuonna ilmestynyt Jäävuoria aloitti sekin listataipaleensa kärkipaikoilta sijalta kaksi. Ennen soolouraansa JP Leppäluoto on tehnyt pitkän bändiuran mm. Charon, Harmaja ja Northern Kings -yhtyeissä.

Konsertit alkavat klo 19.00. Konserteissa on väliaika.
Ei ikärajaa

Liput alk. 27,50 €

 

Tilaa uutiskirje
X