Loading Events
su 22.03.2026
klo 19:00
Osta lippu

Markku Aro lähtee uransa toiselle omalle konserttikiertueelle maaliskuussa 2026

Legendojen legenda Markku Aro on koko kansan tuntema, suorastaan ikoninen taiteilija iskelmämusiikin saralla. Aroa kuvaillaan oikeutetusti alansa rautaiseksi ammattilaiseksi ja samalla kiistatta yhdeksi Suomen suosituimmista iskelmätähdistä. Uskomatonta, mutta totta on se, että Markku teki ensimmäisen oman konserttikiertueensa vasta vuonna 2019 – oman 70-vuotissyntymäpäivänsä kunniaksi. Vuonna 2026 on luvassa uran toinen kiertue, joka kantaa nimeä MARKKU ARO – Greatest Hits – Suurimmat hitit.

Vuoteen 1968 osui miehen todellinen läpimurtohitti Käyn uudelleen eiliseen ja sitä on seurannut mittava lista suomalaisen yleisön rakastamia hittejä Hyvännäköinen, Moskiitto, Jestas sentään, Oma kultasein, Anna kaikkien kukkien kukkia, Etsin kunnes löydän sun, Pois sun vien, Kun sä vierelläin sateessa oot ja Loit elämälle pohjaa, Keskiyön aikaan ja Ollaan lähekkäin. Markku tarjoilee levylautasille kerta toisensa jälkeen tunnistettavan ja lämpimän äänensä ja sitä on luvassa myös tulevalla konserttikiertueella.

– “Odotan tulevaa kevättä ja uutta konserttikiertuetta suurella innolla. On mukavaa päästä taas kiertämään konserttisaleja, kohdata ihmisiä ja luoda upeita iltoja”, Aro kuvailee.

Konsertti on ikärajaton

Liput:
Permanto rivit 1-14, 49,90 €
Permanto rivit 15-21 ja parvi 45 €

+ tilausmaksut (alk. 1,50 € + 0,65 % tilauksesta www.lippu.fi)

Järjestäjä Gramofoni Oy

Tilaa uutiskirje
X