Ladataan Tapahtumat
  • Tämä tapahtuma on mennyt.
to 28.03.2024
klo 18:00
Osta lippu Tilaa väliaikatarjoilu

to 28.3.2024 klo 18, Mikaeli

Matias Häkkinen, cembalo ja liidaus
Tölöläb (Taavi Oramo, Turkka Inkilä, Antti Salovaara, Saku Mattila)
Jarmo Julkunen, luuttu

Tuttuja ja rakkaita klassikoita sekä ennenkuulemattomia äänimaisemia. Barokkimusiikkia, muita klassikoita ja uusinta uutta. Mielikuvituspassio kertoo pääsiäisen ajan musiikillisen tarinan uudella tavalla. Kokonaisuus muodostuu erilaisista ja vaihtelevista toisiinsa nivoutuvista musiikkinumeroista: orkesteriosuuksista, elektroakustisesta improvisaatiosta, laulusta, nykyajan klassikoista ja renessanssi- ja barokkimusiikista, jota kuullaan sekä vanhoin että uusin soittimin.

Konsertti kattaa musiikin keinoin draaman kaaren palmusunnuntain hoosiannasta hiljaisen viikon kärsimyksen ja kuoleman kautta ylösnousemuksen riemuun. Konsertin ja konseptin on suunnitellut konsertin johtava cembalisti Matias Häkkinen.

Tölöläb on vuonna 2014 perustettu helsinkiläinen elektronisen musiikin yhtye, joka tunnetaan ennakkoluulottomasta lähestymistavastaan kaikkea musiikkia kohtaan. Tölöläb on kutsunut yleisöään taipaleensa ajan erilaisiin esiintymispaikkoihin, raitiovaunuista hiekkasärkkiin ja rock-luoliin.  Yhtyeen tärkeä toimintamuoto on ollut kutsua vieraakseen eri musiikinlajeista ponnistavia muusikoita sekä muita taiteilijoita. Yhtye valittiin vuonna 2016 Pro Musica -säätiön vuoden nuoriksi taiteilijoiksi.

Tölöläbin jäsenet toimivat laajasti musiikkielämän eri laidoilla muusikkoina, kapellimestareina, tuottajina ja säveltäjinä. Yhtye ruokkii seikkailunnälkäänsä kutsumalla itselleen vieraita taiteilijoita yhteistyöhön, ja työskentelee usein tiiviisti mm. valo- ja videotaiteilijoiden kanssa.

LIPUT: 27 € / 25 € / 10 €
HINTA S-ETUKORTILLA 24 € / 22 € / 8 €

TAITEILIJAVARTTI KLO 17.30 Mikaelin lämpiössä

Tapahtumasta ja sen lipunmyynnistä vastaa Mikkelin kaupunginorkesteri, yhteystiedot täältä.

Järjestäjä: Mikkelin kaupunginorkesteri

Tilaa uutiskirje
X