
klo 18:00
VIIVI on 2020 debytoinut artisti, joka teki läpimurron vuonna 2021. Emma Gaalassa Vuoden tulokkaana palkittu tähti aloitti albumikiertueensa kesällä 2022 esiintyen valtaville yleisöille Suomen suurimmilla festivaaleilla.
Viime vuoden maaliskuussa julkaistu, ennätyksiä rikkonut ja platinaa striimannut debyyttilevy Parisuhdehautausmaa nousi Suomen virallisen albumilistan ykköseksi ja toi artistille yhteensä viisi Emma-ehdokkuutta. Läpimurtoartistin kappaleet USA, Lääke ja Hyväuskoinen ovat rikkoneet kulta- ja platinarajoja sekä viihtyneet lukuisia viikkoja radioiden soitetuimpien biisien joukossa. Viime lokakuussa VIIVI julkaisi dueton Robin Packalenin kanssa ja Ihana kipu teki suomalaista musiikkihistoriaa heti julkaisupäivänään rikkoen tämän vuosikymmenen päiväkohtaisen striimiennätyksen keräten yli 341 000 kuuntelukertaa Spotifyssa yhden vuorokauden aikana.
Konsertin kesto arviolta noin 45-60min, ei väliaikaa.
Earlybird -liput, voimassa 15.6. saakka:
Konserttilippu 20,00 €
Show&dinner 40,00 €
Perusliput, myynnissä 16.6. alkaen:
Peruslippu 24,50€
Show&dinner 47,50 €
MENU
Tortillabufee à la Mikaeli
Herkullinen ja runsas tortillabufee
Saatavilla myös gluteeniton ja kasvisversio.
Tarkempi menu julkaistaan myöhemmin.
Show&dinner -lippu sisältää noutopöytäbufeen, joka on tarjolla La 23.9.2023 klo 16-20.30 välisenä aikana.
Lippu ei sisällä pöytävarausta ravintolaan.
Voitte nauttia bufeen teille sopivaan aikaan klo 16-20.30 välillä.
Ravintola palvelee myös raikkaiden virvoikkeiden kera.
Ruokailun hinta (sisältyy Show&dinner -lippuun)
Earlybird -konserttilipun kanssa 19,00 € (myynnissä 15.6. saakka)
Peruslipun kanssa 22,00 € (myynnissä 16.6.-22.9.)
Show&dinner liput ovat myynnissä ennakkoon perjantaihin 22.9. saakka.
Tapahtumapäivänä lauantaina 23.9. ruokailun voi ostaa paikan päällä ravintolasta hintaan 24,50 €.
Pidätämme oikeudet muutoksiin.
DESIGN MARKET MIKKELI järjestetään Mikaelissa 23.-24.9.2023
Lue lisää täältä!