A Special Night with Bloodred Hourglass part II featuring Mikkelin Kaupunginorkesteri

Bloodred Hourglass ja Mikkelin Kaupunginorkesteri yhdistävät jälleen voimansa! Mikkelin raskaan musiikin ylpeys Bloodred Hourglass tuo ylistetyn “We Should Be Buried Like This” -albuminsa julkaisukiertueen kotikaupunkiin erityiskeikalle, jossa genrensä kärkipaikoille noussut yhtye esiintyy Mikkelin Kaupunginorkesterin kanssa. Kaksi vuotta sitten toteutettu ensimmäinen yhteiskonsertti sai erinomaisen vastaanoton ja nyt yhteistyö saa jatkoa. Mikaelin Martti Talvela -salissa kuullaan maaliskuussa […]

Markku Aro Greatest Hits – Suurimmat hitit konserttikiertue

Markku Aro lähtee uransa toiselle omalle konserttikiertueelle maaliskuussa 2026 Legendojen legenda Markku Aro on koko kansan tuntema, suorastaan ikoninen taiteilija iskelmämusiikin saralla. Aroa kuvaillaan oikeutetusti alansa rautaiseksi ammattilaiseksi ja samalla kiistatta yhdeksi Suomen suosituimmista iskelmätähdistä. Uskomatonta, mutta totta on se, että Markku teki ensimmäisen oman konserttikiertueensa vasta vuonna 2019 - oman 70-vuotissyntymäpäivänsä kunniaksi. Vuonna 2026 […]

Prime Orchestra – Rock Sympho Show

ROCK SYMPHO SHOW IV – 2025/2026 Valmistaudu kokemaan rockin ja sinfonian valtava voima – legendaarisen PRIME Orchestran uusi, huikea spektaakkeli ROCK Sympho Show IV on täällä! Mitä on luvassa: Laajan Euroopan-kiertueen myötä kuolemattomat rock-klassikot kuten Metallica, Coldplay, AC/DC, Pink Floyd, Rammstein, Deep Purple, Scorpions, The Cranberries, Depeche Mode, ELO ja monet muut heräävät henkiin täysin […]

Veripalvelun verenluovutustilaisuus

Verenluovutustilaisuus Mikaelissa klo 12-30-17.30. Varaa aikasi ja täytä terveyskysely etukäteen osoitteessa www.veripalvelu.fi Tervetuloa!

The Lord of The Ring & The Hobbit

Taru Sormusten Herrasta, Hobitti ja Mahtisormukset – konsertti Konsertti on omistettu J.R.R. Tolkienin musiikilliselle universumille. Ainutlaatuisen konsertin tunnelmat vievät yleisön kohti Keski-Maata. Legendaarisen Sir Christopher Leen, unohtumattoman Sarumanin, ääntä kuullaan sopusoinnussa Konnun orkesterin, solistien ja kuoron kanssa. Hobittien, haltioiden ja örkkien ihmeellinen maailma herää henkiin luoden vertaansa vailla olevan elämyksen. Tähti alkuperäisestä elokuvasta esittelee konsertin! […]

The Music of Hans Zimmer & Others

Hans Zimmerin ja muiden musiikkia – Elokuvasävelmien juhla Koe elokuvamusiikin lumoava maailma teoksessa "Hans Zimmerin ja muiden musiikkia"! Nauti parhaimmista elokuvamusiikkikappaleista elokuvista kuten mm. "Top Gun", "Dune", "James Bond", "Pirates of the Caribbean", "Leijonakuningas", "Gladiaattori", "Yön ritari", "Inception", "Interstellar" vaikuttavassa konserttitapahtumassa. Mukana on elokuvamusiikkiorkesteri, kuoro, kuuluisia solisteja ja valoshow. Illan isäntänä toimii erityisvieras suoraan alkuperäisestä […]

VIIVI – Konserttisalikiertue 2026

VAIN ELÄMÄÄ -OHJELMASSA HURMAAVA VIIVI LÄHTEE KATTAVALLE KONSERTTISALIKIERTUEELLE KEVÄÄLLÄ 2026 Tämän syksyn Vain Elämää -ohjelmassa hurmaava uuden pop-sukupolven kärkinimi VIIVI lähtee uransa ensimmäiselle konserttisalikiertueelle keväällä 2026. Kiertue kattaa yhdeksän paikkakuntaa ympäri Suomen ja päättyy huhtikuussa Helsingin Kulttuuritalolle. - Ensi keväänä tehdään mun bändin kanssa kokonainen konserttisalikiertue ensimmäistä kertaa. Aiemmista esiintymisistä konserttisaleissa on jäänyt mieleen niiden […]

Neljä Ruusua: Akustinen unelma – Sähköinen sydän / myynnissä myös show&dinner -liput

Suomalaisen popmusiikin peruskivi Neljä Ruusua lähtee keväällä konserttisalikiertueelle. Akustinen unelma – Sähköinen sydän -nimeä kantava kiertue on jatkoa parin vuoden takaiselle, salit ympäri Suomen täyttäneelle Akustinen unelma -kiertueelle. Tällä kertaa vain toinen puoli on akustinen, toisen ollessa sähköinen. – Konserteissa tulee olemaan kaksi puolta. Ensimmäinen setti on akustinen, mutta ei välttämättä rauhallinen. Siinä on samaan […]

Suomirock-musikaali – Eput, Juice ja Hassisen kone ihan tuuliajolla

Musikaali kertoo kaikkien aikojen rock-risteilystä, johon osallistuivat idean isä Juice, Eppu Normaali ja Hassisen kone. Tuuliajolla -kiertue oli joukko rock-konsertteja Saimaan rantakaupungeissa, kun yhtyeet purjehtivat Heinävesi-nimisellä sisävesilaivalla kaupungista toiseen. Ensimmäinen Tuuliajolla-risteily tehtiin vuonna 1981 ja kiertueita järjestettiin 1980-luvulla yhteensä viisi. Tarina saa alkunsa, kun maakuntalehden urheilutoimittaja Eino joutuu vastoin tahtoaan tekemään juttua rock-risteilystä musiikkitoimittajan sairastuttua. […]

THE ELVIS CONCERT 2026 (USA) – Featuring Dwight Icenhower

THE ELVIS CONCERT 2025 (USA) Featuring #1 Elvis Tribute-Artist Dwight Icenhower, plus special guests. Elviksen legenda elää tänä päivänä vahvemmin kuin koskaan. Uuden elokuvan ansiosta uudet sukupolvet löytävät hänen musiikkinsa. Kappaleet kuten ‘Suspicious Minds’, ‘If I Can Dream’ ja ‘Unchained Melody’ löytävät jälleen kaikupohjaa nuoremmasta yleisöstä. Tämä erikoisshow tekee kunniaa miehelle ja hänen musiikilleen. Kaikki […]

ILTA MIKKO TÖYSSYN KANSSA

Tähdet, Tähdet 2025 -kilpailun voittajaksi kruunatun Mikko Töyssyn ensimmäinen soolokonserttikiertue starttaa keväällä 2026. Ilta Mikko Töyssyn kanssa on viihteen monitaiturille unelmien täyttymys -oma konserttikiertue, jossa yhdistyvät musiikki, tarinat ja Tökälle ominainen huumori. Ilta täynnä tunnelmaa, huumoria ja ikivihreitä Konsertissa kuullaan yleisön rakastamia kappaleita – ikivihreitä klassikoita ja latinalaisvaikutteisia rytmejä. Konsertissa säväyttävät muun muassa Puhu hiljaa […]

Kari Tapio 80 vuotta – Olen suomalainen

Kari Tapion syntymästä 80 vuotta – mittava juhlakiertue jatkuu ympäri Suomen! Kari Tapion syntymästä tuli kuluneeksi marraskuussa 80 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi järjestetty kiertue on ollut niin suosittu, että se saa jatkoa huhti-toukokuussa ympäri Suomen. Kari Tapio 80 vuotta - Olen suomalainen -juhlakonserttikiertue jatkuu 8.4. Kokkolasta ja etenee yli kymmenelle paikkakunnalle. Kiertueella kuullaan Kari Tapion legendaarisia […]

Tilaa uutiskirje
X