Konsertti- ja kongressitalo Mikaelilla on kunnia toimia vuoden 2026 kansallisen veteraanipäivän valtakunnallisen pääjuhlan tapahtumapaikkana. Pääjuhla järjestetään maanantaina 27.4.2026 Mikkelissä, ja juhlan sekä sitä edeltävän veteraaniviikon teemana on Yhdessä eteenpäin katsoen.
Mikaelissa järjestettävä pääjuhla on kutsuvierastilaisuus, ja juhlaa vietetään Martti Talvela -salissa klo 13.00–14.15. Tilaisuuden ohjelmassa kuullaan muun muassa veteraanin puheenvuoro sekä puolustusvoimien ja isäntäkaupungin tervehdykset.
Tapahtumaa voi seurata suorana lähetyksenä klo 13 alkaen Yle1-kanavalla sekä Yle Areenassa. Tallenne jää juhlan jälkeen katsottavaksi Yle Areenaan.
Kansallinen veteraanipäivä on sotiemme veteraanien kunniaksi vietettävä juhlapäivä ja samalla rauhan alkamisen muistopäivä. Vuonna 2026 Mikkeli toimii valtakunnallisen pääjuhlan isäntäkaupunkina historiallisesti merkittävässä roolissa: sodan aikana kaupungissa sijaitsi Suomen puolustusvoimien päämaja.
Ennen pääjuhlaa Mikkelissä vietetään veteraaniviikkoa 20.–27.4.2026. Viikon ohjelmassa on muun muassa näyttelyitä, kulttuuritapahtumia, kävelykierroksia, yleisötapahtumia ja seminaareja, jotka avaavat veteraani- ja sotasukupolvien perintöä eri näkökulmista. Koko viikon ohjelmaan voi tutustua Mikkelin kaupungin veteraaniviikon sivulla.
Konsertti- ja kongressitalo Mikaeli on Mikkelissä sijaitseva tapahtumatalo, jossa kohtaavat suomalainen arkkitehtuuri, luonto ja monipuoliset puitteet.
Mikaeli pähkinänkuoressa
Mikaeli on suomalaisen arkkitehtuurin huippunäyte: professori Arto Sipisen suunnittelema rakennus valmistui vuonna 1988 Pankalammen rannalle, aivan Hanhilammen luonnonsuojelualueen tuntumaan – ja kävelymatkan päähän Mikkelin keskustasta.
Rakennus tunnetaan ennen kaikkea näyttävyydestään. Valoisat ja avarat tilat, sekä esteettömät näkymät luonnonsuojelualueelle tekevät tapahtumista heti hieman erityisempiä. Kokemusta täydentävät rakennuksen sisätilat, joissa on käytetty lämpöä tuovaa lappilaista Tervolan marmoria, messinkiä ja koivua.
Premium-tason tapahtumakokemuksia
Mikaeli tarjoaa premium-tason tapahtumakokemuksia: se on konsertti- ja kongressitalo, jossa järjestetään vuosittain noin 250 erilaista tilaisuutta yli 50 000 kävijälle. Tapahtumista noin puolet on konsertteja ja yleisötapahtumia, ja puolet kokouksia, seminaareja ja muita yritys- ja yhteisötilaisuuksia.
Mikaeli palvelee yhtä luontevasti niin kulttuuritoimijoita, tapahtumajärjestäjiä, yrityksiä, yhdistyksiä kuin yksityisasiakkaitakin.
Klassisia konsertteja, kamarikonsertteja, pop- ja rock-konsertteja, juhlia, stand-up-esityksiä, messuja, kongresseja, koulutuksia – muun muassa tällaisia tapahtumia tiloissamme järjestetään joka vuosi.
Meihin voi ottaa yhteyttä matalalla kynnyksellä, vaikka omaa kokemusta tapahtumien järjestämisestä olisi vähän tai ei lainkaan. Asiakasta autetaan suunnittelussa ja käytännön järjestelyissä juuri niin paljon kuin tarve vaatii, joten Mikaelissa tapahtuman toteuttaminen onnistuu myös ilman ammattitapahtumajärjestäjän taustaa.
Monipuoliset tilat – monipuolisia tapahtumia
Martti Talvela -sali on talon suurin tila, jossa on 692 istumapaikkaa. Se soveltuu erinomaisesti suuriin konsertteihin, seminaareihin ja näyttäviin tapahtumiin.
Kamarimusiikkisalitoimii hyvin sekä pienempien konserttien järjestämiseen, että kokouksiin ja koulutuksiin. Näyttävässä salissa on yhteensä 166 istumapaikkaa.
Mikaelin muunneltavaan Kokoustilaan mahtuu enintään 70 henkilöä – se sopii erinomaisesti pienempiin tapahtumiin, kuten koulutuksiin, kokouksiin tai näyttelyihin.
Lisäksi Mikaelista löytyy valoisia ja ilmastoituja aula- ja lämpiötiloja vastaanottoihin ja näyttelyihin, sekä kaksi harjoitushuonetta, joiden maksimikapasiteetti on 30 henkilöä per huone.
Käytännöllisyys ja elämyksellisyys samassa paketissa
Mikaeli on sijainniltaan helposti saavutettava: Mikkelin keskusta on kävelymatkan päässä ja meiltä löytyy pysäköintitilaa 167 autolle. Toiminnastamme vastaa vuonna 2006 perustettu Mikkelin Mikaeli Oy ja talon ravintolapalveluista huolehtii mikkeliläinen Serviini Oy. Sujuva yhteistyö takaa asiakkaillemme saumattoman palvelun: saman katon alta löytyvät monipuoliset tilat, toimiva tekniikka, herkulliset tarjoilut ja asiantuntijatiimi, joka pitää huolta tapahtumien sujuvista järjestelyistä.
Panostamme myös esteettömyyteen: kaikkiin kokous- ja yleisötiloihimme on esteetön pääsy. Ulko-ovet avautuvat automaattisesti, pääaulasta löytyy hissi jolla pääsee kaikkiin kerroksiin, talossa on esteettömiä WC-tiloja ja sisäänkäynnin läheisyydessä sijaitsevat liikuntaesteisille varatut pysäköintipaikat. Mikaeli on myös mukana EU:n Vammaiskortin tukijoukoissa Suomessa.
Mikaeli on siis paikka, jossa hyvä sijainti, vaikuttava arkkitehtuuri, muunneltavat tilat ja sujuva palvelu muodostavat kokonaisuuden, joka toimii niin pienten kuin suurienkin tapahtumien järjestämiseen.
Onnistunut yritystapahtuma on monen tekijän summa. Mikkelissä sijaitsevalla tapahtumatalo Mikaelissa järjestelyt ja tarjoilut räätälöidään jokaiselle asiakkaalle henkilökohtaisesti. Hymyt, hyvä mieli ja haikeus tapahtumaa siivotessa kertovat onnistumisesta.
Onnistuneet yritystapahtumat Mikkelissä syntyvät monen tekijän summasta. Konsertti- ja kongressitalo Mikaelissa järjestelyt ja tarjoilut räätälöidään jokaiselle asiakkaalle henkilökohtaisesti. Hymy, hyvä mieli ja haikeus tapahtumaa siivotessa kertovat onnistumisesta.
Myynti- ja tapahtumakoordinaattorimme Elina Koponen sekä ravintolapäällikkömme Henrik Rajamäki pääsivät ääneen Avec Median artikkelissa, jossa kurkistetaan Mikaelin arkeen tapahtumatalona. Haastattelussa he kertovat, miten onnistuneet tapahtumat syntyvät yhteistyössä asiakkaan kanssa – alkaen tilaratkaisuista ja tarjoiluista aina sujuvaan toteutukseen asti.
Mikaelissa tilat ovat muunneltavia ja sopivat erikokoisiin yritystapahtumiin, kuten seminaareihin, koulutuksiin ja juhliin. Tavoitteenamme on, että jokainen osallistuja kokee tapahtuman sujuvaksi ja viihtyisäksi. Henkilökuntamme tukee suunnittelua alusta loppuun, jotta asiakkaat voivat keskittyä sisältöönsä.
Ravintolapalvelumme räätälöidään tapahtuman luonteen mukaan. Tarjoilut voivat olla cocktail-tyyppisiä, istuvia illallisia tai kahvitarjoiluja kokouksen lomassa. Kaikki toteutetaan korkealaatuisesti ja aikataulussa, jotta tapahtuma sujuu saumattomasti.
Jos olet järjestämässäyritystapahtumia Mikkelissä, Mikael tarjoaa helpon kokonaisuuden yhdellä kertaa: tilat, tarjoilut ja ammattitaitoisen tiimin. Moni asiakkaamme palaa vuosittain, sillä onnistunut tapahtuma luo hyvää fiilistä ja pysyviä muistoja.
Lue koko juttu Avecmedian-sivuilta ja inspiroidu tapahtuman järjestämisestä Mikaelissa.
Eri tapahtumatiloihimme pääset tutustumaan täältä.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.