Joutsenlaulu – Musikaali Ollista, Jussista ja heidän legendaarisesta bändistään

Musikaali Ollista, Jussista ja heidän legendaarisesta bändistään. Musiikki: Jussi Hakulinen. Käsikirjoitus: Katariina Leino. Bändin tarina alkoi, kun Olli Lindholm ihastui Jussi Hakulisen omintakeiseen musiikkiin, ja heidän ystävyytensä synnytti legendaarisen yhtyeen Porissa vuonna 1981. Olli oli yhtyeen laulaja, sekä piisien tekijä sen perustamisesta lähtien aina kuolemaansa asti. Jussi toimi kosketinsoittajana, laulajana, sekä erityisesti säveltäjänä ja sanoittajana.Pian […]

ONEVIOLIN – Christmas 2023

Vain yhdestä viulusta saatavilla äänillä taitavia cover-versioita tekevä ONEVIOLIN tuo joulun Mikkelin Mikaeliin! Rajoja rikkova viuluvirtuoosi ONEVIOLIN tuo konserttisaleihin joulun taikaa lumoavilla versioillaan tunnetuista hiteistä kuten Last Christmas ja Walking in the Air! Vaikuttavien visuaalien tukemissa ikärajattomissa esityksissä kuullaan modernien joulubiisien lisäksi myös perinteisempiä klassikoita. Poikkeuksellista on, että uudelleenversioinnit esitetään vain yhdestä viulusta tuotetuilla äänillä! […]

Mahdoton Rakkaus – tangonäytelmä / PERUUNTUU

Tapahtuma on peruttu. Liput voi palauttaa osoitteessa web.lippu.fi/palautus 31.10.2023 mennessä.   Tangonäytelmä Mahdoton Rakkaus on esitys, joka nostaa esille uutta kotimaista tangomusiikkia unohtamatta genren kuolemattomia klassikoita. Ohjauksesta vastaa Sari Siikander, käsikirjoituksesta Taina West ja musiikin sovituksista Jasse Varpama. Tuotanto Elevent Group Oy. Mahdoton rakkaus on tangomusiikin siivittämä kertomus ystävyydestä, rakastumisesta, sydänsuruista ja elämästä. Kun Joonas (Antti Koivula) toteuttaa pitkäaikaisen haaveensa ja ryhtyy baarimikoksi avaamalla […]

Urheilupuiston koulun 145-vuotisjuhlaan (vapaa pääsy)

Tervetuloa kaikille avoimeen Urheilupuiston koulun 145-vuotisjuhlaan Torstaina 30.11. klo 18.00 Konserttitalo Mikaeliin, Sointukatu 1, Mikkeli Ohjelmassa mm. kaupunginjohtaja Janne Kinnusen tervehdyssanat entisen oppilaan nykyisen Ilmastopaneelin pääsihteerin Heta Heiskasen juhlapuhe, audiovisuaalisia tuokiokuvia, liikunnan iloa, sekä senioreiden puheenvuoro. Musiikkia juhlassa esittävät nykyiset ja entiset oppilaat sekä Mikkelin kaupunginorkesteri.

Suomen hauskimmat mamut -kiertue (K-18)

Suomen hauskimmat mamut – vitsejä ja kielioppivirheitä! Helsingin Itäkeskuksesta, Itäkuskus-klubilta lähtöisin oleva huippusuosittu Suomen hauskimmat mamut -stand up show kiertää syksyllä Suomea ristiin rastiin! Suomen hauskimpien mamujen show naurattaa yleisöä kokemuksilla erilaisten kulttuurien kohtaamisesta, suomalaisista tehdyillä huomioilla ja mitä hauskimmilla jutuilla arkielämästä. Kiertueen vakiokasvot ovat somesta tutut koomikot Mebe ja Fabe. Illat isännöivä Mebe voittaa […]

Kaihon Karavaanin Joulu: Kyösti Mäkimattila

Kaihon Karavaani ja Kyösti Mäkimattila lähtevät yhteiselle kirkkokiertueelle marraskuun lopulla! “Intohimoisena jouluihmisenä tunnettua Kyöstiä ei pestiin tarvinnut liiemmälti ylipuhua ja nyt tyyliniekkojen konserttisuunnitelmat ovatkin jo pitkällä. Klassikkoteoksia, uutukaisia ja omia suosikkeja Kaihon Karavaanin mukaansatempaavalla otteella, sitä kaikkea on tarjolla! Jouluiseen tunnelmaan voit virittäytyä kanssamme sekä kirkoissa, että konserttisaleissa!” yhtye kommentoi. Konsertin kesto noin 1h 45min, […]

Mikkelin kaupungin itsenäisyyspäivän juhla

Mikkelin kaupunki järjestää itsenäisyyspäivän juhlan 6.12. konsertti- ja kongressitalo Mikaelissa. Tilaisuus alkaa kahvitarjoilulla kello 13. Juhlaohjelma alkaa kello 14. Juhlaan on vapaa pääsy. Pukukoodi: Juhlava, kunnia- ja ansiomerkit. Yleisölämpiössä kahvitarjoilun aikana esiintyy soittajia Mikkelin musiikkiopistosta: Akseli Kellman, kitara; Vilma Keskitalo, klarinetti; Otto Lindstedt, eufonium; Meeri Lyytinen, viulu; Ennika Paalanen, piano; Niilo Pirhonen, piano. Säestys: Mirva […]

Jari Sillanpään Joulu

Jari Sillanpään Joulu Tule ja koe upea joulutunnelma Jarin omien joulukappaleiden ja kaikkien tuntemien joululaulujen parissa. Jari upeiden Suomen eturivimuusikoiden kanssa loihtii Sinulle ja läheisillesi taatusti Joulun tunnelman. Tervetuloa kuuntelemaan ja nauttimaan Jouluisesta henkäyksestä Jarin kanssa! Kesto n. 2 h, esityksessä on väliaika. Liput : Peruslippu 57,10 € Ryhmät yli 20 hlöä: 47,10 €

TipTap Stand Up – André Wickström, Eeva Vek, Ursula Herlin ja Tomi Haustola

TipTap Stand Upissa nauretaan ja juhlitaan jälleen Mikkelin hauskimmassa pikkujouluillassa! Hauskuutta näistä kinkereistä ei puutu, sillä pienissä jouluissa nauretaan kimpassa Suomen huippukoomikoiden seurassa. TipTap StandUp – Suuri pikkujoulushow pistää poskihermot paukkaamaan André Wickströmin, Eeva Vekin, Ursula Herlinin ja Tomi Haustolan kera! Suosittelemme varaamaan isomman ryhmän kinkerit jo nyt, sillä joustamme kyllä ryhmien vahvistusajassa. Katsotaan tilanne […]

Mikkelin voimistelijat MiVo – Matka Joulumaahan

Mivo: Matka joulumaahan. Matka joulumaahan on ihmeellisiä asioita täynnä, mitä kaikkea matkalla voi tapahtua? Näkyykö talven ihmeitä matkalla? Näytöksessä mukana seuran lajit: akrobatia, cheerleading, tanssi ja tanssillisen voimistelu. Ei väliaikaa, kesto n. 60 min. Liput permanto: Peruslippu 17,10 € Lapset alle 12 v: 15,10 € Liput parvi: Aikuinen 11,60 € Lapsi 9,60 € Mikaelin ravintola […]

Mikkelin voimistelijat MiVo – Matka Joulumaahan

Mivo: Matka joulumaahan. Matka joulumaahan on ihmeellisiä asioita täynnä, mitä kaikkea matkalla voi tapahtua? Näkyykö talven ihmeitä matkalla? Näytöksessä mukana seuran lajit: akrobatia, cheerleading, tanssi ja tanssillisen voimistelu. Ei väliaikaa, kesto n. 60 min. Liput permanto: Peruslippu 17,10 € Lapset alle 12 v: 15,10 € Liput parvi: Aikuinen 11,60 € Lapsi 9,60 € Mikaelin ravintola […]

Ti-Ti Nalle -konsertti – Joulutontun tarina / SIIRTYY

TI-TI NALLE -KONSERTTI – JOULUTONTUN TARINA Su 10.12. KLO 15 siirtyy sairastapauksen vuoksi! Tapahtuman uusi ajankohta su 4.2.2024 klo 15. Huom! Tapahtuman nimi muuttuu: Ti-Ti Nalle, Hirsimetsän talvi- konsertti Jo ostetut liput käyvät sellaisenaan uuteen ajankohtaan tai ne voi palauttaa 31.12.2023 mennessä osoitteessa: https://web.lippu.fi/palautus Pahoittelemme tilannetta! --------------- Konsertissa ollaan mukana Nalleperheen joulutohinoissa ennen aattoaamua. Miten […]

Tilaa uutiskirje
X