MIKKELIN KAUPUNGINORKESTERI – ESTRADILLA MUSIIKKIOPISTON SOLISTIT

Jyrki Lasonpalo, kapellimestari Mikkelin musiikkiopiston solistit Perinteinen Mikkelin musiikkiopiston ja kaupunginorkesterin yhteiskonsertti, jossa nuoret musiikinopiskelijat pääsevät esittelemään taitojaan ammattiorkesterin solisteina. Kaikki ammatikseen soittavat ovat jossain vaiheessa olleet musiikin harrastajia. Tämä elinikäinen oppiminen mahdollistaa mm. sen, että Suomessa saadaan nauttia korkealaatuisesta musiikin osaamisesta. Mikkelissä musiikin opiskelun voi aloittaa esimerkiksi Mikkelin musiikkiopistossa, joka tarjoaa laadukasta opetusta niin […]

JENNI VARTIAINEN – KONSERTTISALIKIERTUE 2024

JENNI VARTIAINEN LÄHTEE ODOTETULLE KONSERTTISALIKIERTUEELLE MARRASKUUSSA Uudella Lanka-singlellään radioiden soitetuimmaksi noussut Jenni Vartiainen lähtee omalle odotetulle konserttisalikiertueelleen ensi syksynä. 12 paikkakuntaa kattava kiertue alkaa marraskuussa Hyvinkäältä ja päättyy joulukuussa Espooseen. Jenni on yksi 2000-luvun menestyneimmistä supertähdistä, joka teki viime vuonna paluun julkaisemalla uutta musiikkia vuosien tauon jälkeen. Kiertueella tullaan kuulemaan myös tuttujen hittien lisäksi vielä julkaisemattomia kappaleita […]

Hurmio á la Teemu Roivainen / Peruttu

Tapahtuma on valitettavasti peruttu. Liput voi palauttaa osoitteessa https://web.lippu.fi/palautus 30.11.2024 mennessä. Jos toimitustapana on ollut Lippu.Pass, tulee palautukset hakea suoraan sovelluksen kautta.   HURMIO  á la Teemu Roivainen, Henrik Perelló (viulu) ja HT Combo! Hurmio á la Teemu Roivainen konsertissa tangokuningas Teemu Roivainen on vahvasti legendaaristen Olavi Virran ja Frank Sinatran jalanjäljillä. Tiedämme Teemun loistavaksi […]

Rakuunasoittokunta – Kultaa ja hopeaa

Rakuunasoittokunta saa solisteikseen kansainvälistä uraa tekevät Marika Höltän ja Mika Nisulan. Konsertissa kuullaan ooppera- ja operettisäveliä. Koloratuurisopraano Marika Hölttä on tunnettu äänellisestä monipuolisuudestaan ja lavaheittäytymisestään. Lyyrinen tenori Mika Nisula on maamme terävintä kärkeä omassa äänialassaan. Konsertin kesto noin 2h 30min, sisältää väliajan Liput 20,00 €

Jaska – komedia Jaakko Tepon elämästä

Menestyskomedia Jaska - Jaakko Tepon elämästä  Joensuun Utran Uudessa teatterissa kesällä 2023 yli 16 000 katsojaa naurattanut ja itkettänyt Jaska -musiikkikomedia lähtee kiertämään Suomea syksyllä. Näytelmä kunnioittaa helmikuussa edesmenneen kansantaiteilijan muistoa. Siinä käydään läpi reikäisellä kauhalla Jaskan elämää. Luvassa on hauskaa savo-karjalaista huumoririkasta tarinankerrontaa, naurua kyynelten läpi sekä roima annos nostalgiaa. Musiikkikomedian rooleissa nähdään Tuomas […]

BEHM – Teatraaliset Vivahteet / loppuunmyyty

BEHMIN SUURSUOSION SAAVUTTANUT TEATRAALISET VIVAHTEET -KONSERTTISALIKIERTUE TEKEE PALUUN BEHMin viime keväänä useat loppuunmyydyt konserttisalit kattanut kiertue tekee paluun ensi syksynä. Tuplaplatinarajan ylittäneellä Merkittävät erot -kakkosalbumillaan peräti kuusi Emma-ehdokkuutta ansainnut BEHM esiintyy kolmellatoista eri paikkakunnalla ympäri Suomen syksyllä 2024. Upealla konserttisalikiertueella ovat säestämässä tälläkin kertaa muusikko ja säveltäjä Leri Leskinen sekä jousikvartetti Triosis+. Aikaisemmin julkaistu BEHMin […]

Jarkko Tamminen – Kuuleeko Mikkeli? -imitaatioshow

Imitaattori Jarkko Tamminen lähtee syksyllä 2024 soolokiertueelle ympäri Suomea. Jarkko lähtee kiertämään Suomenmaata jo suosituksi tulleella konseptilla: päivitetyllä "Kuuleeko.."-esityksellään. Show koostuu sekä puhe- että lauluimitaatioista. Esityksessä Jarkko esittää yli 40 hahmoa. Lavalla nähdään ja kuullaan imitaatioita Kape Aihisesta Kaija Koohon, Pasi Rautiaisesta Stigiin ja Olli Jokisesta Käärijään. Myös yleisöllä on mahdollisuus vaikuttaa esityksessä nähtäviin hahmoihin […]

Retrojengi / Peruttu

RETROJENGIN ELI DANNYN, FREDERIKIN & ERKKI LIIKASEN ENSI SYKSYKSI SUUNNITELTU KONSERTTIKIERTUE JOUDUTAAN PERUUTTAMAAN! Menestyksellisen uran suomalaisen pop- ja iskelmämusiikin ykkösjoukoissa jo 1960-luvulla aloittaneiden laulajamestareiden Dannyn, Frederikin ja Erkki Liikasen yhteinen konserttikiertue ensi loka-marraskuussa joudutaan valitettavasti peruuttamaan. Retrojengi-kokoonpanon ainoaksi yhteiseksi esiintymiseksi jäi suuren suosion saavuttanut konsertti Seinäjoen Tangomarkkinoilla 13. heinäkuuta. Konserttikiertueen tuottajan, Central Line Entertainmentin suureksi yllätykseksi Frederik ilmoitti viime viikolla […]

EINI – Mun Vuosi / SIIRTYNYT

Einin konsertti Mikkelin Mikaelissa torstaina 28.11.2024 siirtyy sairastapauksen vuoksi. Tapahtuman uusi päivämäärä on la 22.2.2025 klo 19. Ennen siirtoa ostetut liput käyvät sellaisenaan uudelle päivämäärälle. Mikäli uusi päivä ei sovi, liput voi palauttaa osoitteessa https://web.lippu.fi/palautus 31.12.2024 mennessä. Mikäli toimitustapana on ollut Lippu.Pass, pitää palautukset hakea sovelluksen kautta. ------------------------------------------------------------------------------------ Eini on monien fanien iloksi mukana Vain […]

Show Must Go On – Queen musikaali

Show Must Go On on Queen-yhtyeen musiikkiin perustuva spektaakkeli huippulaulajineen, bändin tyylille uskollisine pukuineen ja valoineen. Esitys on samalla kunnianosoitus kaikkien aikojen karismaattisimman laulajan, Freddie Mercuryn muistolle. Mercuryä esittää Mikael Saari, jonka hurmaavaa Queen-tulkintaa on kuultu aiemmin muun muassa Tähdet Tähdet -laulukilpailussa. Suuri yleisö muistaa Mikaelin myös UMK-kilpailun finaalista, jossa hän on ollut mukana jo peräti kaksi kertaa. Lisäksi […]

Samuli Edelmann: Vaiheet – MYYNNISSÄ MYÖS SHOW&DINNER -LIPUT

Samuli Edelmann julkaisi vuonna 1997 kulttimaineeseen nousseen Vaiheet-albumin, joka sisälsi hänen isänsä Toni Edelmannin sävellyksiä mm. Goethen, Hessen ja Shakespearen teksteihin. Albumi äänitettiin suurena tuotantona Pariisin sinfoniaorkesterin kanssa ja sen kappaleet jäivät vahvasti elämään hänen ohjelmistoonsa. Toni Edelmannin kuoleman jälkeen Edelmann julkaisi lisää isänsä sävellyksiä sisältävän jatko-osan Vaiheet 2, joka toteutettiin pienemmällä yhtyeellä vuonna 2019. Uransa aikana yli puoli miljoonaa albumia myynyt Samuli Edelmann on […]

HHJ-puheenjohtajakurssi 2024/12 Mikkeli

Oletko hallituksen puheenjohtaja tai haaveiletko tästä vaativasta roolista? HHJ-puheenjohtajakurssi tarjoaa arvokasta tietoa ja käytännön työkaluja niin nykyisille hallituksen puheenjohtajille kuin niille, jotka tavoittelevat tätä vastuullista tehtävää. Ota askel kohti vahvempaa johtajuutta – tutustu lisää ja varmista paikkasi Etelä-Savon Kauppakamarin järjestämällä kurssilla!   Etelä-Savon Kauppakamari järjestää 3.12.2024 - 4.12.2024 HHJ-puheenjohtajakurssia Mikaelissa. Kurssi koostuu yhdestä iltapäivästä ja […]

Tilaa uutiskirje
X