Antti Ketonen – Rakkauden arvoinen

Suomalaisen iskelmäpopin karismaattisin esiintyjä Antti Ketonen nähdään tulevana syksynä uransa ensimmäisellä konserttisalikiertueella! Rakkauden arvoinen -nimellä kulkeva rundi saapuu myös Mikkelin Mikaeliin 11.10.2024. Isoista rakkauslauluistaan tunnettu Antti Ketonen on viime vuosien aikana pystyttänyt yhtyeensä kanssa bileet niin festareille, klubeille kuin merten aalloillekin. Kiihkeistä keikoistaan kehuttu livekokoonpano nousee tulevana syksynä lavoille poikkeuksellisemmassa ympäristössä eli tunnelmallisissa konserttisaleissa. Näissä […]

Yona: Eden-levynjulkaisukiertue

Yona julkaisee yhdeksännen sooloalbuminsa ja lähtee mittavalle konserttisalikiertueelle Laulaja- ja lauluntekijä Yona julkaisee syksyllä yhdeksännen studioalbuminsa ja suuntaa levynjulkaisukiertueella konserttisaleihin ympäri Suomen. Eden-nimeä kantava albumi julkaistaan 20. syyskuuta ja kiertue starttaa lokakuussa. ”Eden kertoo sisäisestä turvapaikasta, kaiken läpäisevästä rakkaudesta ja irtipäästämisestä. Levy on tehty yhdessä tuottaja Mauri Syrjälän, sekä mun rakkaan yhtyeeni kanssa. Eden on Yonan soinnille tutusti […]

MIKKELIN KAUPUNGINORKESTERI – HUIKEA HARMONIKKA

Erkki Lasonpalo, kapellimestari Janne Valkeajoki, harmonikka Kalervo Tuukkanen: Romanttisia tuokioita Kalevi Aho: Sonata Concertante Jean Sibelius: Voces Intimae (sov. Pekka Helasvuo) Jean Sibelius: Presto Jean Sibelius on kansainvälisesti tunnetuin ja esitetyin säveltäjämme kautta aikain. Nykysäveltäjistämme sitä on Kalevi Aho, jonka konsertot soivat ympäri maailman ja levytyksiä julkaistaan kiivaaseen tahtiin. Kalervo Tuukkanen on voittanut hopeaa Lontoon […]

Antti Railio – Haaveista hulluuteen -konserttisalikiertue 2024

Antti Railio juhlistaa uutta "Haaveista hulluuteen" -albumia mittavalla konserttisalikiertueella! Parhaillaan neljättä, 27. syyskuuta julkaistavaa ”Haaveista hulluuteen” -nimistä albumiaan viimeistelevä Antti Railio juhlistaa levyn julkaisua mittavalla, samannimisellä konserttisalikiertueella. Kiertue käynnistyy 9. lokakuuta Kokkolasta ja päättyy 26. lokakuuta Pieksämäelle. Kaksi tuntia kestävässä konsertissa kuullaan ennen kaikkea Antin tulevan albumin kappaleita, mutta myös vanhempia hittejä hänen uransa varrelta. […]

The World Famous Glenn Miller Orchestra

Glenn Millerin musiikki soi ympäri maailmaa vielä 80 vuotta hänen kuolemansa jälkeen. Tällä konsertilla kunnioitetaan yhtä big band -kauden legendaa ja orkesterin perustajaa. Glenn Miller täyttäisi 1.3.2024 120 vuotta. Yhtenäisenä punaisena lankana läpi konsertin orkesterinjohtaja Jan Slottenäs kertoo kappaleiden välissä Glenn Millerin elämästä. Miller lanseerasi aikanaan vain 4 vuodessa 23 niin kutsuttua ”ykköshittiä” – siis enemmän kuin Elvis […]

Mamba – 40 Vaaran vuotta

Tero Vaaran luotsaama Mamba-yhtye juhlii 40-vuotista taivaltaan Mikaelissa! Lauantai-ilta, Mitä yhdestä särkyneestä sydämestä, Valokuvia, Vielä on kesää jäljellä... Tero Vaaran säveltäjäkynän jälki on vahva ja vaikuttava. Konsertissa porirock-ilmiö, kupletin juonet ja laulujen aiheet saavat selityksensä, romanttisten säkeiden alkemiaa unohtamatta. Porin Isosannanpuistokadun soittokämpältä on tehty pitkä taival, jota yhtye nyt ilolla juhlii! Konsertin kesto 2 tuntia, […]

Petri Laaksonen – Täällä Pohjantähden alla / PERUTTU

Petri Laaksonen - Täällä Pohjantähden alla -tilaisuus on valitettavasti peruttu. Voitte hakea lippurahojenne palautusta alla olevasta linkistä 30.10.2024 mennessä: https://web.lippu.fi/palautus/   TÄÄLLÄ POHJANTÄHDEN ALLA - PETRI LAAKSONEN Legendaariset laulut Vuosi 2024 on laulaja-säveltäjä-lauluntekijä Petri Laaksosen juhlavuosi - ensimmäisestä levystä Täällä Pohjantähden alla (1994) tulee kuluneeksi 30 vuotta. Lokakuun juhlakiertue tuo saleihin tuttuja lauluja esim. Täällä Pohjantähden […]

The Miracle – A Night With QUEEN

Queen-tribuuttiyhtye The Miracle - A Night With Queenin ”Live at Rainbow 1974” -kiertue saapuu Mikkeliin! Jo useamman vuoden ajan ympäri Suomen QUEENin musiikin ilosanomaa levittänyt “The Miracle - A Night With Queen” -musiikkishow palaa lavoille “Live At Rainbow 1974”-kiertueen kanssa syksyllä 2024! Keikoilla kuullaan musiikkia koko QUEEN-yhtyeen uran ajalta, mutta tällä kiertueella keskitytään erityisesti vuoteen […]

Pete Poskiparta & Netta Skog: Magical Halloween

Mentalisti Pete Poskiparta ja digiharmonikkataiteilija Netta Skog yhdistävät voimansa täysin uudella Magical Halloween -kiertueella Tuleva syksy tarjoilee maagisia ja musiikillisia tunnelmia kutkuttavan jännityksen ja taianomaisen huumorin ystäville. Suomen ainoa kansainvälisesti palkittu mentalisti Pete Poskiparta ja maailmankuulussa Cirque du Soleil -sirkuksessakin esiintynyt digiharmonikkataiteilija Netta Skog tuovat Halloweenin taian kuudelle paikkakunnalle 24.10.–3.11. Viimeksi Maagikot 3 -kiertueen loppuunmyydyille […]

Luolamies – Martti Suosalo

Onhan se nyt vaan aivan uskomatonta ja hienoa, että Luolamiehen tarina jatkaa juoksuaan kuin vanha kunnon suomenhevonen. Ja silti tarina on aina hieman erilainen, omin, päivän maustein. Suosalon stand up –komiikka on ilmiömäistä ja riemastuttavaa. Esitys on naurattanut ja itkettänyt yleisöä jo seitsemäntoista vuoden ajan. Se herättää oivalluksia tyypillisistä parisuhteista, ja on hellyttävä tutkimusmatka miehen […]

Kirjanmerkit 2024 – Rakkaudesta kirjallisuuteen

Kirjailijoihin muutos: Hannu Väisänen jää valitettavasti tapahtumasta pois. Hänen tilalle tulee Seppo Hentilä (haastateltavana illan aikana) ja Marjaliisa Hentilä. Kirjanmerkit – Rakkaudesta kirjallisuuteen -ilta tulee jälleen! Mukana suomalaisia eturivin kirjailijoita Antti Heikkinen: Rautavaara, WSOY Heidi Köngäs; Tango Frisk, Otava Tuire Malmstedt: Luusaari; Aula&Co Miika Nousiainen; Ratakierros, Otava Seppo Hentilä ja Marjaliisa Hentilä, Oikeusvaltion etuvartiossa – […]

MIKKELIN KAUPUNGINORKESTERI: SAIMAA SINFONIETTA – KUNINKAALLA ON HAUSKAA

Erkki Lasonpalo, kapellimestari Janne Malinen, kitara Léo Delibes: Le Roi s’amuse Olli Kortekangas: Kitarakonsertto (kantaesitys) Felix Mendelssohn: Sinfonia nro 4 ”Italialainen” Saimaa Sinfonietta tarjoilee iloa ja piristystä marraskuun harmauteen tällä jo otsikossaan hauskuutta lupaavalla konsertillaan. Léo Delibes oli ranskalainen säveltäjä, joka kirjoitti musiikin Victor Hugon näytelmään Le Roi s’amuse. Näytelmää on käytetty pohjana myös Verdin […]

Tilaa uutiskirje
X