Mikkelin kaupunginorkesteri: PÄÄSIÄISKONSERTTI – MIELIKUVITUSPASSIO

to 28.3.2024 klo 18, Mikaeli Matias Häkkinen, cembalo ja liidaus Tölöläb (Taavi Oramo, Turkka Inkilä, Antti Salovaara, Saku Mattila) Jarmo Julkunen, luuttu Tuttuja ja rakkaita klassikoita sekä ennenkuulemattomia äänimaisemia. Barokkimusiikkia, muita klassikoita ja uusinta uutta. Mielikuvituspassio kertoo pääsiäisen ajan musiikillisen tarinan uudella tavalla. Kokonaisuus muodostuu erilaisista ja vaihtelevista toisiinsa nivoutuvista musiikkinumeroista: orkesteriosuuksista, elektroakustisesta improvisaatiosta, laulusta, […]

THE ELVIS CONCERT 2024

Huippusuosittu Elvis-show Mikaelissa! Elviksen legenda elää tänä päivänä vahvemmin kuin koskaan. Uuden elokuvan ansiosta uudet sukupolvet löytävät hänen musiikkinsa. Kappaleet kuten ‘Suspicious Minds’, ‘If I Can Dream’ ja ‘Unchained Melody’ löytävät jälleen kaikupohjaa nuoremmasta yleisöstä. Tämä erikoisshow tekee kunniaa miehelle ja hänen musiikilleen. Kaikki hänen parhaat laulunsa ovat mukana, tunteella esitettynä ja huippubändin autenttisuudelle, jossa […]

Jannika B / SIIRTYY

Tapahtuma 5.4.2024 siirtyy. Uusi ajankohta on 04.10.2024 kello 19:00. Ennen siirtoa ostetut liput käyvät sellaisenaan uudelle päivämäärälle. Mikäli uusi päivämäärä ei sovi, liput voi palauttaa osoitteessa https://web.lippu.fi/palautus 30.4.2024 mennessä. Jannika B on viihtynyt kotimaisen pop-tantereen parrasvaloissa jo reilun kymmenen vuoden ajan. Ponnekkaista kulta- ja platinahiteistään tunnetun artistin tuorein pitkäsoitto Tetris striimasi kultaa jo ennen julkaisuaan! Tanssittava, […]

Kake Randelin

Suomalaisen kevyen musiikin suursuosikki Kake Randelin teki uransa ensimmäisen konserttisalikiertueen viime keväänä, ja nyt tämä huippusuosituksi noussut kiertue saa jatkoa keväällä 2024.  Konsertin ohjelmisto koostuu Randelinin suurimmista hiteistä, joihin lukeutuvat muun muassa Nasta pimu, Tarja, Avaa hakas, Jannu huoleton, Tilipäivä koittaa ja Kielletyt tunteet. Randelin on tähän mennessä julkaissut yli 20 albumia. Hän oli pop jo […]

Jose Ahonen – Yli luonnollisen

Mentalisti Jose Ahonen tuo huikaisevan uuden Yli luonnollisen -show'nsa Mikkelin Mikaeliin perjantaina 12. huhtikuuta. Telepatia, spiritismi, energiat, henget, meediot, selvänäkeminen, kaukokatsominen ja monet muut esoteeriset ilmiöt tulevat todeksi ainutkertaisessa illassa mentalisti Jose Ahosen kanssa. Vai onko kaikki sittenkin temppuja, taikuutta ja psykologiaa? Luvassa on hauska, jännittävä ja taatusti ajatuksia herättävä ilta, jossa kurkistetaan henkimaailman verhon […]

MUUKALAISIA YÖSSÄ -Musikaali Frank Sinatrasta ja Ava Gardnerista / UUSI AJANKOHTA

Tapahtuma 10.11.2023 siirtyy. Uusi ajankohta on 13.4.2024 kello 18:00. Ennen siirtoa ostetut liput käyvät sellaisenaan uudelle päivämäärälle. Mikäli uusi päivä ei sovi, liput voi palauttaa osoitteessa https://web.lippu.fi/palautus 30.11.2023 mennessä.   MUUKALAISIA YÖSSÄ - Musikaali Frank Sinatrasta ja Ava Gardnerista Muukalaisia Yössä kertoo kahden Hollywood-tähden elämästä ja rakkaudesta, josta ei puuttunut intohimoa, mustasukkaisuutta ja suurta draamaa. […]

Mikkelin kaupunginorkesteri: UUTTA JA VANHAA – NUORUUTTA JA KOKEMUSTA

to 18.4.2024 klo 18, Mikaeli Juha Kangas, kapellimestari Otto Antikainen, viulu Janne Oksanen, piano Matias Häkkinen, cembalo Georg Friedrich Händel: Concerto grosso G, op. 6/1 Pēteris Vasks: The Fruit of Silence Johann Sebastian Bach: Viulukonsertto E-duuri Pehr Henrik Nordgren: Sinfonia jousille Uuno Klami: Hommage à Haendel Todellinen pitkän linjan jousiorkesteriguru kapellimestari Juha Kangas saapuu jälleen […]

Michael Monroe

Alkuvuodesta 2024 Japanissa ja Ruotsissa keikkaileva Michael Monroe palaa keväällä laajalle kevätkiertueelle Suomen maaperälle. Viimeiset reilut kymmenen vuotta Monroe on tehnyt yhteistyötä huippulahjakkaan bändin kanssa, jossa ovat mukana Sami Yaffa, Karl Rockfist, Rich Jones ja Steve Conte. Tuttu kokoonpano nähdään myös kevään aikana Suomen keikkalavoilla - varmista lippusi nyt osoitteesta warnermusiclive.fi/michaelmonroe Kesto noin 75min, ei […]

Laura Närhi – MÄ ELÄN 2024 / SIIRTYY

Tapahtuma siirtyy. Uusi ajankohta on 28.09.2024 kello 19:00. Ennen siirtoa ostetut liput käyvät sellaisenaan uudelle päivämäärälle. Mikäli uusi päivämäärä ei sovi, liput voi palauttaa osoitteessa https://web.lippu.fi/palautus 31.5.2024 mennessä.   Moninkertaista platinaa myynyt Laura Närhi palaa pitkän esiintymistauon jälkeen lavoille. Koskettavista hiteistään tunnettu artisti tuo sanomarikkaat kappaleensa yleisön kuultavaksi intiimimmässä muodossa, tunnelmallisten konserttisalien äärelle. "Mä elän […]

A Special Night with Bloodred Hourglass feat. Mikkelin Kaupunginorkesteri

Mikkelin raskaan musiikin ylpeys, vuoden positiivisimmat mikkeliläiset ja toista kertaa urallaan Emma Gaalassa "Vuoden Metalli" -kategorian ehdokkuuden napannut Bloodred Hourglass päättää kevään 2024 "How's the Heart?" -albumijulkaisukiertueensa ainutkertaiseen keikkakokemukseen yhdessä Mikkelin Kaupunginorkesterin kanssa Konsertti- ja kongressitalo Mikaelissa. Tule kokemaan yhtyeen musiikkia ja harvemmin livenä esitettyjä kappaleita sovitettuina suuremmiksi kuin koskaan aiemmin! Kesto 2h 30min, sisältää […]

THE KING OF SWING – WOYTEK MROZEK & THE1ST NEW YORK ORCHESTRA / PERUTTU

Tapahtuma on valitettavasti peruttu. Liput voi palauttaa 31.5.2024 mennessä osoitteessa https://web.lippu.fi/palautus   Konsertti (22.10.2023) siirtyy vuoteen 2024, konsertin uusi ajankohta Mikaelissa on sunnuntai 28.4.2024 klo 19. Jo ostetut liput käyvät sellaisenaan. Woytek Mrozek & The 1st New York Orchestra saapuu Suomeen ainutlaatuisen "The King of Swing" -konserttinsa kanssa. Luvassa on unohtumaton ilta legendaaristen swing-orkestereiden suurimpia […]

Mikkelin kaupunginorkesteri: VAPPUETKOT GOES AMERICA

ti 30.4.2024 klo 18, Mikaeli Pasi-Heikki Mikkola, kapellimestari Eeppi Ursin & Sami Pitkämö, laulu Viime keväänä huikeat vappuetkobileet Mikaelissa järjestänyt bilebändi is back, kuten Americassa sanotaan. Eturivin solisteilla ja huikean taidokkaalla soittajakaartilla varustettu bändi yhdistää jälleen voimansa Mikkelin kaupunginorkesterin jousten kanssa. Mukaan kun heitetään vielä laadukas lauluryhmä, niin eihän tästä voi tulla kuin mahtavaa! Tällä […]

Tilaa uutiskirje
X